Kuka minä olen ja mitä ajattelen asioista?
Toimin tällä hetkellä yrittäjänä. Varsinaisen päivätyöni tein pankki- ja vakuutusalalla. Vahvuuksiani ovat mm. liiketoiminnan ja asiakaskokemuksen johtaminen. Kun tämä ura jäi taakse, opiskelin lisää rakkaasta harrastuksestani eli asuntojen kunnostamisesta, remontoinnista ja sisustamisesta. Valmistuin sisustussuunnittelijaksi vuonna 2023.
Asuminen ja kaavoitus
Olen aina ollut kiinnostunut asumiseen, rakentamiseen ja remontointiin liittyvistä asioista ja saanut monissa omissa projekteissa niihin hyvän käytännön kokemuksen.
Olen vahva pientaloalueiden kannattaja ja puolestapuhuja. Kerrostalot eivät sovi pientaloalueille – ne sopivat erinomaisesti kaupunkikeskittymiin, kuten esimerkiksi Tikkurilan keskustaan. Pääkaupunkiseudun vanhat pientaloalueet ovat rikkaus. Ne pitää säilyttää ja pientaloalueita pitää kaavoittaa lisää. Pientaloalueet ovat turvallisia, luonnonläheisiä ja viihtyisiä ja niihin muodostuu myös oma yhteisönsä – apua saa tai voi kysyä milloin missäkin asiassa. On myös harhaluulo, että pientalossa tai omakotitalossa olisi kalliimpaa asua. Pientalossa pystyy itse vaikuttamaan asumisen kustannuksiin ja remonttien aikatauluihin – tekemään myös paljon itse, jos on halua ja kiinnostusta.
Tavoitteeni on päästä Kaupunkiympäristölautakuntaan päättämään kaavoituksesta ja siitä, että Vantaalle kaavoitetaan lisää uusia pientaloalueita.
Kaavoitukseen liittyviin asioihin olen perehtynyt luottamustehtäväni kautta. Olen Vaarala-Rajakylä Asukasyhdistys ry:n puheenjohtaja. Olemme tehneet eritasoista yhteistyötä Vantaan kaupungin kanssa mm. liittyen Vantaan ratikkaan ja Vantaan Yleiskaavaan 2020. Olimme aktiivisia kommentoijia ja iloksemme kaavaan tuli kirjaus siitä, että A- ja AP-pientaloalueille ei saa rakentaa yli kolmikerroksisia kerrostaloja. Vantaan ratikan myötä kaavoituspaineet kohdistuvat myös pientaloalueille, kuten Vaaralaan ja Rajakylään. On pidettävä huoli siitä, että alueita ei kaavoiteta täyteen ja lähimetsät ja kalliot säilyvät – ihmisten virkistysalueina ja eläinten asuinalueina.
Olen myös pienten kouluyksiköiden kannattaja ja suunta pitäisi ennemminkin olla pieniin yksiköihin kuin jättikouluihin. Lasten oppimisintoa ja -tuloksia ei pidä uhrata sillä, että tehdään liian suuria yksiköitä ja luokkia, joissa ei toteudu oppimisrauha ja -motivaatio. Jos lähtö oppimiseen on huono, niin se voi pilata tai hankaloittaa henkilön elämää, jos ei pääse haluamiinsa jatko-opintoihin ja haluamalleen alalle. Suomen kielen kielitaito pitää olla edellytys, kun aloittaa peruskoulun.
Yrittäminen
Yrittäjyys on minulle luontevaa. Omat vanhempani ovat olleet yrittäjiä ja myös siskoni on yrittäjä. Yrittäjäksi lähteminen on aina riski, jossa voi onnistua, mutta myös toisin voi käydä. Yrittäjäksi voi olla vaikea lähteä säännöllisestä palkkatyöstä, kun on tottunut säännölliseen tuloon ja lomiin. Yrittäjänä teet sitä, mitä haluat ja nautit työstä ja tuloksista. On myös hienoa, että on erilaisia verkostoja, joissa yrittäjät voivat toimia ja saada voimavaroja sekä jakaa kokemuksiaan. Liityin Vantaan Yrittäjänaisiin vuonna 2023 ja sain kunnian toimia hallituksessa ja rahastonhoitajana vuodesta 2024. Vantaan Yrittäjänaiset kuuluvat valtakunnallisiin Suomen Yrittäjänaisiin ja Suomen Yrittäjien kattojärjestöön, jotka ajavat yrittäjien asioita valtakunnallisesti sekä tarjoavat hyödyllisiä koulutuksia yrittäjille.
Sote
Työskentely vakuutusalalla sai ymmärtämään, että oma tai läheisen sairastuminen on asia, johon voi varautua taloudellisesti hankkimalla terveysvakuutuksen. Mutta… Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on voitava luottaa siihen, että hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa asukkailleen ja veronmaksajilleen nopeat, luotettavat ja laadukkaat terveyspalvelut – ilman, että pitää hankkia kalliita henkilökohtaisia vakuutuksia.
Muita minulle tärkeitä asioita:
Turvallisuus! On tärkeää, että voimme elää ja kulkea ilman pelkoa, turvallisesti kaikkina vuorokaudenaikoina. Turvallisuuteen liittyy myös se, että on varauduttu erilaisiin suuronnettomuuksiin ja sabotaaseihin.
Huolenpito! Huolehditaan vanhuksista ja sairaista – heistä, jotka eivät pärjää yksin. Huolehditaan myös niistä nuorista, joilla on vaikeuksia pysyä mukana, jotta he pystyvät opiskelemaan ja saavat ammatin. Oma työpaikka ja elannon ansaitseminen tuovat itsenäisyyden ja elämänhallinnan tunteen.
Alla entisten työkavereitteni kommentteja minusta. Kommentit poimittu LinkedIn-tililtäni.
Käytännönläheisyys
”Marjan työskentelyotteessa näkyy oma-aloitteisuus, rohkeus ja energisyys. Hän on ajattelussaan samalla asiakaslähtöinen ja liiketoimintalähtöinen. Hän on käytännön läheinen, luotettava, empaattinen ja tilanteessa kuin tilanteessa liikkeellä positiivisella ja iloisella asenteella.”
Kokonaisuuksien hallinta
”Marjan kyky hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja viedä osa-alueita ongelman ratkaisusta käytäntöön on erittäin tavoiteltava ominaisuus, josta hän on saanut ansaitusti laajalti kiitosta.”
Ihmiseltä ihmiselle ja data
”Olen itse oppinut Marjalta analyyttista, datapohjaan perustuvaa katsontakantaa. Tärkein oivallus on kuitenkin ollut, että asioita tehdään ihmiseltä ihmiselle ja ihmisiä varten.”
Asiakaskokemuksen kehittäminen
”Asiakastyöskentelyn ja asiakaskokemuksen kehittäminen ovat Marjan osaamisen ydintä. Hän draivaa tekemisiä vahvasti eteenpäin ja saa tuloksia aikaan, mutta on kuitenkin empaattinen ja ihmisläheinen.”
Perhe, hauvat ja ystävät – parasta elämässä!
- Monitaitoinen aviomies Juha
- Kaksi ihanaa mäyräkoiraa
- ”Mummi”, jonka kanssa vietämme paljon aikaa
- Kahden siskoni perheet
- Ihania ystäviä – vanhoja ja uusia ystäviä matkan varrelta


Toimin vaalilautakunnan jäsenenä presidentinvaaleissa 2024
“Kaikki onnistuu, kun aloittaa!”
